Siirry sisältöön
Etusivu
Case-tarinat 28.11.2024

Autoklinikan palvelu teki vaikutuksen Teemuun

Espoolaisen Teemun tarina on varmasti monelle tuttu. Pieni murheettomalta vaikuttanut kiveniskemä tuulilasissa laajeni ja lasi oli vaihdettava uuteen.

Lue Espoolaisen Teemun tarina

Tuulilasi voi rikkoutua monestakin eri syystä, mutta yleisin vaurion aiheuttaja on edellä ajavan auton renkaista singahtanut kivi tai tienpinnasta irtoava sora. Pienet kiveniskemät tuulilasissa ovat usein paikattavissa, mutta lasi on vaihdettava uuteen, jos siihen tulee halkeama tai suurempi särö.

Espoolaisen Teemun tuulilasi rikkoutui kahdessa osassa:

Kesällä tuulilasiin lensi moottoritiellä kivi vastakkaiselta kaistalta ja tuulilasiin tuli pieni iskemä. Uudenvuodenpäivänä tuulilasi halkesi iskukohdasta isoksi viiruksi. Varasinkin ajan saman tien tuulilasin vaihtoon Autoklinikalle, Teemu kertoo.

Ajanvaraus onnistui kätevästi netissä

Teemu varasi ajan tuulilasin vaihtoon kätevästi netissä.

Olin asioinut Autoklinikalla aiemminkin, kun tuulenpuuska repäisi vaimoni auton etuoven sijoiltaan. Ensimmäisellä kerralla Autoklinikka valikoitui korjauspaikaksi läheisen sijainnin takia, mutta koska palvelu ja työnjälki olivat silloin erinomaisia, oli helppo valita sama korjaamo nyt uudestaan.

Auto hyytyi keskelle risteystä

Matkalla tuulilasin vaihtoon Teemun hybridiauto hyytyi kireän pakkasen vuoksi keskelle risteystä. Hän soitti Autoklinikalle kertoakseen, ettei ehdi sovittuun aikaan perille. Autoklinikan työntekijä sanoi tulevansa auttamaan Teemua, ja yhdessä he työnsivät auton korjaamolle.

”En osannut ajatella, että korjaamolta lähdettäisiin auttamaan myös hyytyneen auton työntämisessä”, Teemu nauraa.

Aamun yllätysten jälkeen tuulilasi vaihdettiin Autoklinikalla uuteen vielä samana päivänä, ja Teemu sai hakea auton matkalla töistä kotiin.

Olen todella tyytyväinen Autoklinikan apuun ja palveluun. Aion jatkossakin viedä autoni Autoklinikalle korjaukseen.

Rikkoutunut tuulilasi voidaan määrätä korjattavaksi katsastuksessa

Määräaikaiskatsastuksen arviointiperusteiden mukaan yksikin halkeama tai särö tuulilasissa riittää korjauskehotukseen, mikäli vaurio sijaitsee kuljettajan näkökentässä. Kuljettajan näkökentäksi määritellään tuulilasinpyyhkijöiden puhdistama alue. Katsastuksen korjauskehotusta ei kannata kuitenkaan jäädä odottamaan, sillä korjaamme tai vaihdamme tuulilasin uuteen nopeasti.

Voit varata ajan tuulilasin vaihtoon kätevästi nettisivuillamme. Mikäli sinulla on lasivakuutus ja lasi vaihdetaan meillä, ei suurin osa vakuutusyhtiöistä edellytä edes vahinkoilmoituksen tekemistä etukäteen. Lasivakuutusasiakkaana saat siis auton nopeasti korjaukseen, ja me välitämme tarvittavat tiedot vakuutusyhtiöösi, Autoklinikan asiakaspalvelupäällikkö Helena Ruuska kertoo..

Kiveniskemät ja muut pienet tuulilasivauriot, jotka eivät edellytä tuulilasin vaihtamista uuteen, hoituvat meillä puolessa tunnissa ilman ajanvarausta.

Tuulilasivaurioiden lisäksi korjaamme myös kaikkien automerkkien pelti- ja kolarivahingot.

Olemme saaneet erityistä kiitosta hyvästä asiakaspalvelustamme. Lue asiakkaidemme kommentteja Autoklinikasta.