Autoklinikka on Helsinkiläisen Lassen luottokorjaamo
Helsinkiläisen Lassen valinta on aina Autoklinikka, koska palvelu pelaa ja työnjälki on erinomaista. Myös sijaisauto järjestyy nopeasti.
Helsinkiläisen Lassen tarina
Helsinkiläisen Lassen tuulilasin etureunaan oli tullut pieni, sinällään murheettomalta vaikuttanut kiveniskemä. Kun pakkanen kiristyi, iskemä laajenikin isommaksi halkeamaksi. Lasse on asioinut Konalan Autoklinikalla jo vuosia, joten hän varasi ajan tutulle korjaamolle myös tällä kertaa
Käyn autojeni kanssa aina Autoklinikalla, koska palvelu on erinomaista ja voin luottaa korjaustyön laatuun. Olen vaihdattanut tuulilasin Autoklinikalla jo ainakin kolmeen eri autoon ja korjauttanut pienempiä kiveniskemiä sekä peltivaurioita, Lasse kertoo.
Tuulilasiin tulleet halkeamat ja kiveniskemät ovat varsin yleisiä vitsauksia. Niiden määrä kasvaa etenkin keväisin ja syksyisin.
Jos autossasi on lasivakuutus, kiveniskemän korjauttaminen meillä on sinulle veloituksetonta eli vakuutusyhtiö maksaa korjauksen kokonaisuudessaan. Jos taas lasi pitää vaihtaa uuteen, maksat vaihdosta vain omavastuuosuuden, kertoo Autoklinikan asiakaspalvelupäällikkö Helena Ruuska.
Kiveniskemän korjaus hoituu Autoklinikalla aina myös ilman ajanvarausta. Ajan tuulilasin vaihtoon voit varata kätevästi nettisivuiltamme. Meillä on 60 korjaamoa ympäri Suomen.
Myös sijaisauto järjestyi nopeasti
Lassen autoon sopivaa tuulilasia ei löytynyt Suomesta, joten uusi tuulilasi tilattiin pikaisesti Saksasta. Tuulilasin toimitus kesti reilun viikon, ja korjausaika sovittiin heti sen jälkeen. Korjauspäivän ajaksi Lasselle järjestettiin sijaisauto Autoklinikan vuokraamokumppanin kautta.
”Olin todella positiivisesti yllättynyt, että sijaisauto odotti lämpimänä pihalla, kun toin autoni korjaukseen. Pääsin siis heti matkaan”, Lasse kiittää.
Vakuutusyhtiö korvaa myös sijaisautosta koituvat kulut, jos auton omistajalla on autovakuutuksessa sijaisauton kattava turva.
Kun ilmoitat sijaisauton tarpeen meille ajanvarauksen yhteydessä, auto on valmiina odottamassa sovittuna ajankohtana. Palautuksen voit hoitaa samalla, kun noudat valmiin autosi korjauksesta, kertoo Autoklinikan asiakaspalvelupäällikkö Helena Ruuska.
Tuulilasin vaihto saman päivän aikana
Tuulilasin vaihto hoituu Autoklinikalla päivässä. Eli kun tuot autosi aamulla korjaukseen, saat korjatun auton iltapäivällä takaisin.
”Kun uusi tuulilasi saapui Suomeen, se vaihdettiin työpäiväni aikana. Virheettömällä uudella lasilla oli hyvä jatkaa matkaa”, Lasse kertoo.
Tuulilasivaurioiden lisäksi Autoklinikka korjaa myös kaikkien automerkkien pelti- ja kolarivahingot.
Olemme saaneet erityistä kiitosta hyvästä asiakaspalvelustamme. Lue asiakkaidemme kommentteja Autoklinikasta.
Ota yhteyttä